Lapsuusmuistot ovat kauniita

Minun teki kovasti mieli tulla kirjoittamaan tänne heti, kun Vain elämää oli loppunut. Jälleen jakso oli aivan mahtava ja sai minut taas kerran kyyneliin. Niitä tulkintoja katsoessaan on vaikeaa olla itkemättä. Varsinkin, jos yhteen tiettyyn kappaleeseen liittyy lapsuusmuistoja. Eräs kappaleista oli sellainen, jota äiti oli minulle laulanut, kun olin pieni lapsi. En kuitenkaan kuulemma koskaan itse sitä osannut, mutta kuuntelin aina äidin laulua. Siitä minä pidin ja sen takia muistot ovat hyvin ihania: äiti lauloi minulle usein, kun olin pieni.
Ja sen takia, kun äiti kertoi minulle laulaneensa tätä kappaletta, aloin saman tien itkeä, syytä siihen itse sen kummemmin kaipaamatta. En vain voi sille mitään, että olen herkkä: olen ollut tällainen niin kauan, kuin vain jaksan muistaa. Olen itkenyt kauniille kappaleille jo pienestä asti ja nykyäänkin.
Ja eilen minua itkettänyt kappale on: Jonne Aaron - Lintu ja lapsi. Katri Helenan kaunis kappale ja Jonne Aaronin kaunis tulkinta. Tuntuu oudolta, että aina nämä Jonnen tulkinnat itkettävät :'') Mutta tähän kappaleeseen liittyy muistoja, jotka elävät kai yhä edelleenkin ja sen takia tunteet nousevat pintaan. Olen herkkä, sanokaa mitä sanotte.


Ja juuri nyt koitan toipua järkytyksestäni, jonka aiheutti se, että eräs kaverini kertoi minulle uudesta Twilight - Aamunkoi osa 2 -elokuvasta, jonka oli eilen käynyt katsomassa. Jos kerron sen nyt, lupaattehan, että ette suutu minulle?
SISÄLTÄÄ JUONIPALJASTUKSIA - LUE OMALLA VASTUULLASI!


Alice Cullen oli kaverini kertomuksen mukaan nähnyt näyn. Tässä kyseisessä näyssä ilmeisesti Cullenit ja Volturit olivat kohdanneet, Culleneilla vahvistuksenaan kai vain Quileutit. Mutta tämä ei minua järkyttänyt, vaan se, että pitkäaikainen suosikkini Jasper Hale... häneltä katkaistiin pää Alicen näyssä! Samoin Carlisle Cullenilta. Surmansa saivat myös Leah ja Seth Clearwater (eeei!! ei saa! ei pieniä kultasiani!), Aro, Marcus, Caius ja Jane, sekä luultavasti Janen kaksoisveli Alec.

Arvostelussa tämä elokuva oli saanut vain yhden tähden viidestä. Sarjan loppu leimataan puisevaksi ja vastenmieliseksi, sellaiseksi millaisena se oli alkanutkin. Täytyy kyllä myöntää, että sarjan ensimmäinen elokuva ei ihan ollut niin hyvä, kuin se olisi voinut olla, mutta itse kyllä tykkään sarjan kolmannesta elokuvasta, eli Epäilyksestä. Aamunkoin ensimmäinen osa oli keskivaiheilta hieman ärsyttävää katseltavaa, sillä en ole mikään Bella&Edward-fanaatikko. En nyt myönnä, että heitä vihaisinkaan, en vain pidä heistä. Sen sijaan tykkään kovasti Seth Clearwaterista (huomaatteko? nimimerkkini alkulähde: Clearwaterin sisarukset) :') Mutta itse en mene tätä elokuvaa vielä kehumaan, enkä haukkumaan, sillä olen lähdössä katsomaan sen kahden kaverini kanssa 1.12. Odottakaa siis siihen asti tuomiotani.

Pidän Within Temptationin musiikista ja tämä osui ihan vahingossa silmääni. Kuunnelkaa sitä:

Pieni perjantai

Jälleen on viikonloppu ja jälleen on perjantai. Ja tänään olikin sitten taas yksi koe, äidinkielen koe. Äidinkieli on yksi lempiaineistani koulussa, johon jaksan kaiken lisäksi panostaa. Koe meni omasta mielestäni aika hyvin, saa nähdä mikä numero sieltä rapsahtaa kouraan.


Kuluneessa viikossa ei ole mitään järin ihmeellistä. Mutta aloitinpahan tuossa lukemaan jälleen yhtä kirjaa Kirjallisuusdiplomia varten. Elämänkerta, valitsin luettavakseni kodin kirjahyllystä löytyvän Deborah Spungenin kirjan Nancy, joka siis kertoo Nancy-nimisestä tytöstä. Kirjassa kuvaillaan aika laajaa tunneskaalaa, aina vihasta onneen ja surusta iloon. Nancy tuntuu ensin olevan aiva normaali lapsi, mutta pian paljastuu, että hän ei todellakaan ole normaali. Jos jollain lailla alkoi kiinnostaa, suosittelen lukemaan kirjan tai lukemaan tämän. Kirja on siis todellakin Nancyn äidin kirjoittama ja hänen tunteensa kuvataan siinä siis osittain aika yksityiskohtaisestikin. Jossain kohdissa kirja on hieman tylsää luettavaa, jopa ahdistavaa ja mieltä inhottavaa, mutta omalla tavallaan se sykähdyttää. Koska minähän en tiedä, millaista on olla sellaisen lapsen vanhempi tai mitään muutakaan. Toisen kokemuksista, siis sellaisen joka on näin kokenut, on kummallista lukea ja tätä kautta ymmärtää jutun koko juju. Tajuta tai ei, millä mittapuulla sitä nyt katsoo. Kuitenkin kirja kertoo aika paljon jo sen alkuvaiheessa, jopa siitä tuskasta mitä lapsensa kuoleman jälkeen äiti voi kokea - Deborah siis mietti itsemurhaa. Siitä välittyy lukijalleen (tai minulle ainakin) jonkinlainen myötätunnon ja samaistumisen yhdistelmä ja minä samaistun lukiessani niihin samoihin tunteisiin, joita hän on tuntenut. Useaan kertaan olen meinannut pillahtaa itkuun. Kuitenkin olen kestänyt kuin mies. Mutta, jos kyseessä olisi ollut oma lapseni, en varmastikaan olisi voinut kestää. Katsoo asiaa silmästä silmään: se ei ole niin yksinkertaista.


Ei Nancyn aloittaminen ole ainut asia, jota minä olen tällä viikolla tehnyt: sain vihsoin sellaisen kutinan, että haluaisin opetella soittamaan kosketinsoittimella edes yhden biisin. Joutsenlaulun alkua osasin joskus, mutta arvatkaa osaanko enää :')) En ole koskaan käynyt millään tunneilla tai mitään tällaista, tuli joskus muinoin kosketinsoitin hankittua. Sitä ajoittain olen soitellut, mutta nyt se on vähän jäänyt. Voisi taas alkaa soitella ajankuluksi. Nyt, kun kaverini teki itse tekemääni biisiin (joka alunperin oli erään tarinani alkusanat, mutta niistä tulikin sitten kappaleen sanat) sävellystä, tunne heräsi minulla kahta kauheammin. Olin tänään nimittäin tämän kyseisen luokkakaverini luona ja hän soitti minulle kyseisen pätkän: minä ihastuin siihen! Sanat voin joskus laittaa teille tänne, mutta sävellys pysyköön salaisuutena :')) En minä siitä mitään hittiä halua.

Tosiaan, tämä päivä meni sitten kaverin luona. Suoraan koulusta menin, päästiin 14.05. Kävimme ensin hänen koiransa kanssa lenkillä: oli ihanaa kävellä vaihteeksi luonnon läheisyydessä, eikä asfalttitiellä kohti koulua. Tuntui kivalta, kun tuuli tamppasi kasvoja. Pidän ulkoilmasta.
Menimme sisälle ja kaverini soitti minulle tekemänsä sävellyksen. Ja voi luoja: se oli aivan ihana! Itse en ikimaailmassa osaisi moista tehdä: jos edes yrittäisin, voisi olla että se kompastuisi ensimmäiseen tahtiin :')) Mutta ihanaa, kun kaverillani on halua ja jaksamista yrittää <333 Kiitos.


 Vihoviimein koulussa toteutui pitkäaikainen toiveeni: teemme näytelmiä <333 Mutta, aiheena on Shakespearen (kirjoitetaanko se noin?) Romeo ja Julia. Luojan kiitos, kohtauksissa, joista teemme, tuskin on mitään nöyryyttävää - minä en suostu kenenkään kanssa läheiseen kontaktiin!
Arvatkaa, - tekeekö tämä minusta vähemmän sivistyneen - sain vasta tänään tietää, että Shakespeare oli tosiaan kirjoittanut näytelmänsä 1500-luvulla, eikä 1800 niin kuin olen aina luullut! Voi Sherlock Holmes mä olen tyhmä :')) Ja että Julia on kertomuksessa 14-vuotias. Mä järkytyin. Ja että Shakespeare tappaa kaikki näytelmiensä lopussa: äikän ope sanoi, että niiden lopussa kaikki aina kuolee. Tai siis päähenkilöt. Tai henkilö.
Jännityksellä maanantaita kohti ja rooleja - luoja, mun tuurilla olen joku hovineito, joka ei puhu mitään. Tuleeko minusta Downton Abbeyn Daisy? Ehkei sentään. Mutten halua olla Juliakaan. No, täytyy kai tyytyä siihen rooliin, minkä saa.


Mutta kiitos, että jaksoitte taas antaa minulle ja kuulumisilleni osan elämästänne : ) Kiitän teitä siitä. Nyt en valitettavasti ehdi kirjoittaa enempää, sillä täytyy mennä: Vain elämää tulee.

Vain elämää

Onko kukaan teistä lukijoistani katsonut kyseistä sarjaa, joka tulee perjantaisin klo 20.00 Neloselta? Voin sanoa, että aivan mahtava! Itse en ole katsonut (häpeäkseni) kuin Kaija Koon ja Jonne Aaronin jaksot (Jonnen päivä tuli siis eilen ja Kaijan viikko sitten), ja olen jo nyt aivan koukussa ohjelmaan. Aivan mahtavia versioita ovat olleet kaikki kappaleet, jotka muut kuin alkuperäinen esittäjä on vetänyt! Jos ette ole katsoneet, niin mukanahan on siis: Jari Sillanpää, Cheek, Jonne Aaron, Kaija Koo, Erin, Katri Helena ja Nipa Neumann.
Suosittelen ohjelmaa lämpimin sydämin. Ensi viikolla vuorossa Katri Helenan päivä, mutta kaikki jaksot näkee täältä.


Tuossa äsken siirryin itse kyseiselle sivulle kuuntelemaan biisejä jaksoilta, joita en itse ole vielä katsonut. Kuuntelin kappaleita ja voin sanoa, että pidin niistä kaikista. Jokainen niistä on niin mahtava, toiset enemmän ja toiset vähän vähemmän, mutta jokainen niistä on niin persoonallinen veto. On varmasti ihana kuunnella, kun joku toinen laulaa oman kappaleesi <33 Haluaisin itsekin kokea sen tunteen, mutta se jää vain unelmaksi, koska musiikilliset lahjani ovat niin minimaaliset :') Niistä koskaan mitään tule, mutta haaveissa on hyvä elää.


Useampikin kappaleista on saanut tunteet pinnalle, mutta yksi on ylitse muiden: joka ikinen kerta kun kuulen sen, alan itkeä - tai kuten kappaleen tulkitsija ilmaisisi "silmät hikoilee" :'). Äiti kysyi minulta eilen, että mitä ajattelen sitä kappaletta kuunnellessani, kun alan itkeä, mutta ei siinä tarvitse edes mitään ajatella: se itkettää minua kuitenkin. Enkä mä vaan voi sille mitään. Kai mä ajattelen tarinaa, jonka tulkitsija kertoi ennen kuin aloitti kappaleen.
Joko te haluatte tietää mikä kappale on kyseessä? Jonne Aaronin tulkinta Kaija Koon kappaleesta Kylmä ilman sua. Ihan uskomaton! Itkettää nytkin tätä kirjoittaessa :') Jostakin syystä kappale vain vetoaa ja menee niin syvälle sydämeen <333 Aivan mahtava kappale, mahtava Jonne <33 Rakastan tätä kappaletta, sekä sen Kaija Koon alkuperäisversiota, että tätä Jonnen tulkintaa. En voi kuin tiivistää tunteeni kahteen pieneen sanaan: voi mahtavaa! Kuunnelkaa se, niin luultavasti ymmärrätte.


Mulla on kuitenkin muitakin suosikkeja, mutta tämä yllä mainittu on kyllä ehdoton kestosuosikkini.
Haluan nyt listata muutaman suosikkini Vain elämää - ohjelman kappaleista:

I Jonne Aaron - Kylmä ilman sua (eei luoja sentään<333)
II Jari Sillanpää - Liekeissä (ei luoja, toi on oikeesti mahtava)
III Jonne Aaron - Rio Ohoi (Rio Ohoi!!)
IV Jonne Aaron - Syytön (miten mahtava)
V Kaija Koo - Mikä siinä on (ei muute pahemman kuuloista)
VI Jare - Levoton tuhkimo (mahtava versio, kertsi on ihan mahtava<33)
VII Jare - Tinakenkätyttö (vooi, kun ei pääse niin korkeelle<33)
VIII Katri Helena - Elossa taas (en ole kuunnellut alkuperäistä, mutta käännös on komea)
IX Erin - Vapaa (vähän erilainen, kuin alkuperäinen, mutta tykkään silti)
X Nipa - Tuhlaajapoika (länkkärimeininkiä tosiaan)
XI Jonne Aaron - Jippikayjei (mä vaan jostain syystä tykkään tästä :')

Siitä huolimatta, että edessä on numerot, eivät nämä ole missään järjestyksessä. Suosikit saattavat muuttua sitten, kunhan Katri Helenan jakso on tullut, ei tiedä :') Hui sentään, silmät hikoilee edelleen.
Toivottavasti nämä kappaleet herättäisivät teissäkin jonkinlaisia tunteita, niin kuin ne herättävät minussa <333


Ja näin tähän loppuun: Suomi - Tshekki, 0 - 1. Että, nyt vähän ottaa päähän x(

En nyt laita biisiä, koska ylempänä niitä on ihan kasapäin. Kuunelkaa niitä, löytäkää oma suosikkinne ja kommentoikaa. Se on vain elämää!

Sä tarttet siivet, sä tarttet juuret

Sori kauheesti, kun aikaa edellisestä postauksesta on vierähtänyt jälleen niin pitkää. Jotenkin vain en ole millään keksinyt mitä kirjoittaisin, enkä sitten ole kirjoittanut mitään.


Kuinka moni on menossa katsomaan lähiaikoina jonkin elokuvan? Itsellä on tulossa kaksi, jotka pitää mennä katsomaan: Twilight Aamunkoi 2 ja Hobitti. Viimeisenä mainittu Hobitti on aivan pakko käydä katsomassa, syys että pidän kovasti trilogiasta Taru sormusten herrasta ja Hobitissa on useita näyttelijöitä tästä trilogiasta, joka siis filmasoitiin kymmenen vuotta takaperin (milloin aika on alkanut lentää?).


Olen jälleen syventynyt ajatuksiin todellisen elämän Nälkäpelistä, kun katsoin äskettäin DVD:ltä Nälkäpelin. Millä kannalla itse olet: olisitko pelinjärjestäjä ja omalla tavallasi vastuussa kaikkien viattomien lasten kuolemista? Vai olisitko mielelläsi tribuutti, joka joutuu haastamaan toiset nuoret ja tappamaan heitä selvitäkseen itse hengissä? Vai olisitko mielelläsi se, joka jää katsomaan televisioruudusta tosi-tv:tä, josta osa ihmisistä menee täysin sekaisin?
Myönnän, että kuulun itse mielelläni viimeiseen porukkaan. Kuka asettuisi muka minun vuorollani vapaaehtoiseksi? Tai kenen vuorolla minä?

Ajattelin juuri äskettäin Haymitchiä ja sitä, miten jokin traumaattinen kokemus voi saada ihmisen luopumaan edellisistä elämäntavoistaan ja siirtymään täysin uuteen: Haymitch meni sekaisin ja alkoi juoda alkoholia humaltumiseen asti. Ei siinä muuta syytä ole. Tai ehkä on, mutta uskoisin ettei ole. Sitä voi ajatella monella tapaa.
Monta kertaa elokuvaa katsoessani mietin, miten kamalaa olisi, jos se kaikki olisi totisesti totta ja istuisin katsomassa sitä suorana tv-lähetyksenä. Mutta onneksi se on vain elokuvaa ja pysyy elokuvana!

//

Mutta Nälkäpelistä kai siirrymme siihen, mitä viime viikkoina minulle on tapahtunut? Eipä juuri mitään, mikä teitä kiinnostaisi. Sain kuitenkin käsiini pidennetyn version elokuvasta Taru sormusten herrasta - Kaksi tornia, mikä on positiivista :') Syyslomakin oli ja meni ja nyt on siirrytty taas koulutöihin.

Ja siitä novellista: olen yrittänyt herätellä ideoita Terra Novan suhteen, mutta mitään en ole koskaan saanut aikaiseksi. Joten ehkä soisin teille mahdollisuuden ehdottaa jotakin toista aihetta =D

Mahtavan Elonkerjuun kappaleen myötä hyvää marraskuuta! <333