Erämaan viimeinen

"Grönlanninkoiran kurkusta kumpusi matala ulvonta, joka oli kuin hyvästi. Se kaikui tuulessa ja lumituiskussa, tavoitti Elisabethin, joka käänsi kasvonsa ikkunalle, eikä nähnyt enää Muchia. Hän oli aavistanut sen: hän tiesi, ettei näkisi rakasta koiraansa, jonka kanssa oli kohdannut onnet ja vaarat, enää koskaan. Much oli mennyt susien luokse, löytänyt vanhoilla päivillään paikkansa. Erämaan viimeinen, niin sitä tavattiin kutsua. Se oli hänen Muchinsa. Urhea ja jalo johtokoiransa Much, jonka jälkeläiset saivat olla ylpeitä isästään, suden pojasta."


Siinä oli pieni pätkä novellistani Erämaan viimeinen. Kyseessä on novelli, jonka lähetin tuohon novellikilpailuun, josta muistaakseni aiemminkin kerroin. Sen pituus on 17 sivua ja jaoin teille aivan viimeiset lauseet. Olen jostain syystä ylpeä tästä kirjoituksesta, vaikka se on todellakin tiivistetty: saatan jatkaa sitä, tehdä siitä pidemmän, kirjoittaa alkua. Saa nyt nähdä. Tässähän olisi koko loma aikaa, kun tänään se kauan odotettu loma viimein alkoi. Sainhan käsiini tuossa myös BBC Robin Hoodin 1. kauden alkuviikosta, kun 3. kauden olen jo katsonut läpi 2. lisäksi.

Takana on aivan hurja viikko. Joka päivä on ollut enemmän tai vähemmän tekemistä, suurin osa kokeisiin lukemista. Nyt voi ottaa sitten viikon hiukan rauhallisemmin. Jatkuva meneminen ja pänttääminen ei käy minulle ollenkaan. En pidä siitä. Toisin kuin eräät, kun eivät stressaa mistään - Miuku. Joskus toivoisin, että voisin siirtyä sen nahkoihin pariksi päiväksi ja vain olla.

Kuten näkyy, eipä taida muori stressata mistään. Vanha kuva, 6/2012

Nauttikaahan kuitenkin lomasta lukijat, joilla se on vasta edessä. Toivotan teille työniloa, jotka ovat jo lomansa viettäneet.